×

Huomio

Sivustoa ei ole optimoitu vanhentuneelle selaimellesi.

Explorer Päivitä Internet Explorer selaimesi uusimpaan versioon tästä.

Tai kokeile näitä ilmaisia selaimia:

Chrome Google Chrome

Firefox Mozilla Firefox

Courageous
printing

Matkus

”Me Matkuksessa arvostamme kovasti joustavuutta ja kykyä asettua asiakkaan saappaisiin, että asioita tarkastellaan kumppanuuden näkökulmasta. Kuinka voimme tehdä jonkun asian paremmin, jouhevammin, näkyvämmin ja kustannustehokkaammin. GrandPartnerin henkilökunta on aina palvelualtista ja ennen kaikkea joustavaa. Nopeat toimitusajat ja myös joskus pikahälytyksellä tehdyt asennukset takaavat sen, että kauppakeskuksemme ilme on aina ajan tasalla ja tuore.”

Minna Karppinen
Kauppakeskusjohtaja
Matkus Shopping Center
Ingka Centres

Matkus Shopping Center on ollut asiakkaamme kauppakeskuksen avaamisesta lähtien. Sisäänkäyntien oviin on tulostettu ajankohtaisten teemojen mukaiset tarratulosteet sekä pysyvät opasteet. Tarra- ja tekstiilitulosteilla on luotu lisäksi ilmettä kauppakeskuksen sisälle liiketilojen ikkunoihin ja sisäänkäynteihin. Katosta laskeutuvat kangasroikot ovat täydentäneet kampanjoita. Myös lattiapinnoille on valmistettu lattiatarroja erilaisiin opaste- ja kampanjatarkoituksiin. Olemme valmistaneet suurten pintojen lisäksi Matkuksen erikokoiset julisteet, kortit, kilpailukupongit ja muut painotuotteet.

Matkus Shopping Center on Ingka Centresin omistama vuonna 2012 avattu kauppakeskus Kuopiossa. Ingka Centres on yksi Ingka Groupin kolmesta liiketoimintaosa-alueesta: IKEA Retail, joka vastaa 367 IKEA-myymälästä; Ingka Investments, joka sijoittaa strategisiin liiketoimintoihin vähittäiskaupan ulkopuolella; sekä Ingka Centres, joka omistaa 45 kauppakeskusta Kiinassa, Euroopassa ja Venäjällä.

Matkus Shopping Center, Kuopio. Matkus Shopping Center, Kuopio. Matkus Shopping Center, Kuopio. Valomainosjuliste, mainosstandi ja korttitulosteet, Matkus Shopping Center. Matkus WiFi mainostekstiili, Matkus Shopping Center. Sisäänkäyntiovien tarratulosteet, Matkus Shopping Center. Pylväsbanderollit ja julisteet, Matkus Shopping Center.

Takaisin edelliselle sivulle

Jätä soittopyyntö

×

Tilaa uutiskirje

* vaaditut kentät
×
instagram facebook linkedin youtube